Onko lapsesi takaraivolle kehittynyt tämä outo piikki? Käyttäytymisemme muokkaa kehoamme ja mieltämme häkellyttävillä tavoilla.

 

Luurankomme muokkautuu vahvasti sen mukaan, millaista elämää elämme. Millaista rasitusta, sellainen luuranko. Saksassa on havaittu, että nuorten hartiat ovat alkaneet kaventua verrattuna aikaisempiin sukupolviin ja syyksi epäillään vahvasti fyysisen rasituksen vähenemistä.  Yksilöt voivat sopeutua eri ympäristöihin jo elinaikanaan. Tämä osittain selittää lajien evoluution suhteellista nopeutta. Lajit kehittyvät ja eriytyvät nopeammin kuin pelkkä dna:n mutaatiohin perustuva polku antaisi ymmärtää.

Yksi häkellyttävä havainto on, että takaraivoihimme, niskan yläpuolelle voi kehittyä piikkimäinen luutuma, jos vietämme paljon aikaa kännykällä. Tällaiset ”piikit” olivat erittäin harvinaisia aikaisemmin ja lähinnä löydökset liittyivät vanhoihin ihmisiin. Nyt jopa joka neljännellä nuorella voi olla tällainen luutuma takaraivoissaan.

Luupiikki kehittyy tasapainottamaan pään asentoa. Pään tulisi levätä vaakasuorassa suhteessa selkärankaamme, eikä olla kallellaan eteenpäin, kuten kännykkää käytäessä. Pitkät ajat päivittäin tässä asennossa alkavat muokata kalloamme ja piikki takaraivoon kehittyy tasapainottavaksi elementiksi. Voimme vaikuttaa tämän luupiikin muodostumiseen suoristamalla päämme asentoa, kun olemme kännykällä tai vähentämällä aikaa, jota kännykällä vietämme.

Käyttäytymisemme siis muokkaa luitamme. Jos tuijotamme riittävästi kännykkäämme pää etukenossa, saamme palkinnoksi luutuneen piikin takaraivollemme.

Kallon luiden lisäksi käyttäytymisemme vaikuttaa myös mieleemme. Kun toimimme vaikkapa aina itseämme halventaen tai arvostellen, uskomus itsestä huonona ja arvottomana kasvaa ja kehittyy. Jos taas muutamme toimintaamme ja teemme arvostavia tekoja itseämme kohtaan, uskomus alkaa hiljattain muuttua. Syntyy uutta kasvua ja uusia neuraalisia yhteyksiä.

Tekojen ei aluksi tarvitse tuntua oikeilta. Jos olemme tottuneet rankaisemaan itseämme syömättömyydellä tai eristäytymällä kun joku asia mielestämme epäonnistuu, voimme sen sijaan opetella tällaisissa tilanteissa syömään ja ottaman yhteyttä läheisiin ihmisiin ja jakamaan kokemuksiamme. Saamme tällöin erilaista palautetta epäonnistumisiin liittyen kuin aikaisemme. Voimme oppia, että niistä voi selvitä ja muut voivat tarjota meille hyväksyntää ja apuansa. Huomamme että epäonnistumisia sattuu muillekin, ja ne liittyvät enemmän siihen mitä teemme kuin siihen keitä olemme. Yksittäinen kerta ei tietenkään riitä muutamaan uskomuksiamme ja tunnekokemuksiamme. Luustommekaan ei yksittäisistä teoista vielä muutu miksikään. Toistoja tarvitaan paljon.

On ymmärrettävää, miten ankaruus itseä kohtaan on päässyt alun perin  kehittymään ja miksi sitä on niin vaikea muuttaa. Kallon luut eivät hetkessä surkastu; eivät myöskään opitut uskomukset ja automaattiset toimintatavat. Jos lasta on systemaattiset arvosteltu, tai hän on katsonut vierestä miten aikuinen jatkuvasti arvostelee ja rankaisee itseään, oppii hän tämän tavan kuin luonnostaan. Mielen toiminnot kehittyvät tiettyyn suuntaan ympäristön vaikutuksesta, kuten luurankommekin.

Psykoterapia ja psyykkinen valmennus pyrkii muuttamaan näitä opittuja toimintamalleja, jotta voimme saada uudenlaista palautetta toiminnastamme. Usein on aloitettava siitä, että oppii tekemään havaintoja mielen ja kehon toiminnasta: tunteista, ajatuksista, uskomuksista ja yllykkeistä.  Vähitellen uskallamme muuttaa myös toimintaamme. Tätä kautta luupiikin kehittyminen saadaan pysäytettyä ja jokin muu pääsee vihdoin kasvamaan.

Tässä blogissa psykologi, psykoterapeutti Kalle Partanen kirjoittaa psyykkiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista ja ilmiöistä.