Hiljattain kohdalleni osui suuri kunnianosoitus, kun sain aloittaa ACBS-Finlandin uutena puheenjohtajana. Jaosto ja sen hallitus on viimeisen vuoden aikana tehnyt upeaa työtä Janna Menieurin johdolla ja maasto on vähemmän kivikkoista kulkea hänen tekemänsä työn jäljiltä. Tämä virittää myös paineita omille hartijoilleni. Haluaisin kanttaa tuon painon kunniakkaasti ja integriteetillä, mutta matka on haastava ja näen jo sieluni silmissä, miten haluan taakan heittää muiden kannettavaksi tai pitää kokonaan itselläni, salattuna.
Aloin kirjoittamaan puhetta vuosikokousta varten ja se sai minua pohtimaan, millainen puheenjohtaja haluaisin olla. Pohdintaani vauhditti taannoin lukemani Brené Brownin kirja Dare to Lead. Halusin nostaa kirjasta esille kaksi tärkeää seikkaa puheessani, jotka ovat minulle kolahtaneet niin psykoterapeuttina kuin ihmisenäkin.
Brené toteaa, ettemme voi pohjimmiltamme olla eri ihmisiä vapaa-ajalla ja töissä, emmekä voi sivuuttaa töissä itsellemme kaikkein tärkeimpiä arvoja. Jos se, miten toimin puheenjohtajana, on ristiriidassa sen kanssa, mitä pidän tärkeänä elämässäni, henkinen hyvinvointini tulee kärsimään. Integriteetin menettäminen töissä on raskasta ja se uuvuttaa ihmisiä valtavasti; sen olen kokenut omassa elämässäni ja nähnyt työssäni muiden kohdalla. On raastavaa joutua tekemään jotain, mikä sotii sitä vastaan mitä pidämme tärkeänä.
Omien arvojen mukaan eläminen ei ole kuitenkaan helppoa tai itsestään selvää. Sen eteen on tehtävä työtä. Uimista ei voi oppia hyppäämättä joskus veteen. Kaikki alkaa itselle tärkeiden asioiden tunnistamisesta. Tätä työstämistä helpotti Brenén neuvo: ”kirkasta itsellesi kaikkein tärkein vain kahteen sanaan”.
Miksi vain kaksi sanaa? Siksi, että arjessa on vaikeaa pitää mielessä monta saman aikaisesti tärkeää arvoa, kun tekee päätöksiä siitä, miten reagoi eri tilanteissa. Kun lapsi kiukuttelee ja pitäisi pysyä rauhallisena ja jämäkkänä. Tai kun pitäisi sanoa ei jollekin, mille itsellä ei olisi aikaa. Kun arvoja on vain muutama, on helpompi valita tapa toimia, joka on linjassa meille tärkeän kanssa.
Huomasin, ettei sanoiksi kannattanut valita vaikkapa perhettä tai työtä. Ne ovat minulle molemmat äärimmäisen tärkeitä, mutta usein ne asettuvat vastakkain ja silloin on vaikeaa päättää mitä teen. Otanko työkeikan vastaan, vaikka se vie aikaa perheeltä? Se olisi mielenkiintoinen ja voisin olla hyödyksi muille ja samaan aikaan en ehtisi olla viikonloppuna perheen kanssa. Miten tehdä tässä tilanteessa arvojen mukainen valinta?
Tajusin, että valinnan tekemistä helpottaa kun arvot tavoittavat sen, mikä työssä ja perheessä on minulle tärkeintä. Minun piti katsoa syvemmälle ja löytää mikä on minulle perheen ja työn ytimessä. Lähdin etsimään minulle tärkeää sellaisten sanojen joukosta kuten avoimuus, luotettavuus, hyvinvointi, ystävällisyys, anteliaisuus, kehittyminen, tuotteliaisuus, innostuneisuus, lämpö, ymmärtäminen, jakaminen jne.
Arvojen kirkastaminen tuntui aluksi kovin haastavalta, mutta otin kuitenkin härkää sarvista ja pysähdyin etsimään ja tutkailemaan itselleni sopivia sanoja, joista tunnistaisin väkevästi itselleni tärkeän.
Päädyin pitkän pohtimisen jälkeen kahteen sanaan, jotka tuntuivat tiivistän itselleni tärkeän. Sanat olivat rakkausja rohkeus. Avaan tässä, mitä nämä sanat minulle tarkoittavat ja mistä ne muistuttavat kun teen valinoja toiminnastani vaikeissa tilanteissa. Toivon, että omien arvojeni kirkastaminen voi innoittaa muita löytämään omat sanansa. Ne voivat tietenkin olla ihan jotain muuta kuin mihin minä päädyin.
Rakkaus on minulle sitä, että välitän muista ihmisistä ja maailmasta, ja että välitän myös itsestäni.
- Se on hoivaamista, silloin kun sitä tarvitsee itse tai joku muu.
- Se on innostumista toisen innostumisesta.
- Se on uteliaisuutta maailmaa kohtaan.
- Se on maailman näkemistä muiden silmin ja laajakuvana.
- Se on kiitollisuutta ja sen osoittamista toisille.
- Se on anteliaisuutta ja hyvän jakamista.
- Se on toisen näkemistä hyvänä ja arvokkaana.
- Se on anteeksiantamista, myös itselleen.
Rohkeus on minulle sitä, että uskallan elää rakkauden täyttämää elämää, etenkin silloin kun se on vaikeaa.
- Se on oman tunteen selkeää sanoittamista, silloin kun minua tai toista loukataan.
- Se on ei:n sanomista silloin, kun pelkään että hyväksytyksi tuleminen vaatisi myöntymistä.
- Se on vihan kanssa hengittelyä silloin, kun haluaisin loukata, juoruta ja vahingoittaa.
- Se on pelon ja häpeän luo pysähtymistä, silloin kun haluaisi päteä, paeta, hyökätä tai suorittaa.
- Se on uskallusta yrittää ja epäonnistua.
- Se on puolikkaan ajatuksen ääneen sanomista, silloinkin kun pelkään, että siihen tartutaan.
Haluaisin pysytä toimimaan näiden sanojen viitoittamalla tiellä ihmisenä: puheenjohtajan, kouluttajana, valmentajana, psykoterapeuttina, puolisoa, isänä, ystävänä. Tiedän, että jatkossakin tulen harhautumaan polulta ja huomaan itseä suojatakseni tehneeni jotain, minkä kanssa minun on vaikeaa elää. Toivon, että muistan silloin rakkauden ja rohkeuden, mitä ne minulle merkitsevät, ja palaan takaisin polulleni vaikka se pelottavalta tuntuisikin.
Tässä blogissa psykologi, psykoterapeutti Kalle Partanen kirjoittaa psyykkiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista ja ilmiöistä.
