Tarjoan työnohjausta asiakkaiden kanssa tehtävään kliiniseen työhön niin työryhmille kuin yksilöille. Työnohjaan myös ei kliinistä työtä tekeviä, fokuksena työskentelyssä on omien voimavarojen käyttöönotto, omien työhön liittyvien tunteiden tunistaminen ja uupumuksen välttäminen sekä mielekkäiden tavoitteiden asettaminen.
Erityisenä kokemusta minulla on ensilinjassa mielenterveystyötä tekevät kuten terveyskeskuksissa ja oppilaitoksissa työtään tekevien työnohjauksesta sekä kolmannen aallon kognitiivisten käyttäytymisterapian menetelmien käytön ohjaaminen eri konteksteissa. Lisäksi olen työnohjannut osaajia, joiden työssä taiteellinen työskentely on keskeistä tai toimintaympäristö sijaitsee taidekentällä.
Osa työtäni on ryhmätyönohjaajana toimiminen yliopiston alla toteutettavissa psykoterapeuttikoulutuksissa. Työnohjaan valmistuneita psykoterapeutteja heidän työssään. Erityisesti neurokirjon teemat sekä tunnekeskeinen työskentely ja HOT ovat vahvuuksiani psykoterapian työnohjaajana. Traumat, OCD, ADHD ovat osa omaa asiakastyötäni ja sitä kautta työnohjaus näistä teemoista on mielekästä.
Työnohjauksessa keskitymme asiakkaan omiin voimavaroihin ja asiantuntemukseen. Jokainen on oman työnsä erityisasiantuntija. Voimme auttaa työntekijää ja työryhmää hahmottamaan tilannettaan eri näkökulmista, löytämään voimavaroja ja pohtimaan ratkaisuja erilaisiin jumeihin. Tarvittaessa annan ohjausta myös menetelmien ja työtapojen suhteen. Ohjauksessa pyrimme psykologisen joustavuuden lisääntymiseen ja voimauttamiseen työkontekstissa. Työnohjauksen tavoitteet räätälöidään aina yhdessä asiakkaan kanssa.
Alla on mainittu institutionaalisia asiakkaita. Tämän lisäksi olen työnohjannut erityisesti työterveydenhuollossa työskenteleviä psykologeja.
Asiakkaitani, nykyisiä ja menneitä
- Aalto-yliopisto
- Autismisäätiö
- Helsingin kaupunki
- Helsingin yliopisto
- Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
- Oulun yliopisto
- Suomen evankelis-luterilainen kirkko
- Taideyliopisto
- Tampereen yliopisto
- Vantaan kaupunki
- Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
- Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
