”Mä en voi vaan ymmärtää!”, on lause jonka meistä jokainen on joskus lausahtanut. Toisen suusta kuultuna sitä on helpompi pysähtyä miettimään. Lausahduksen taustalla voi olla usein melko peittelemätön ajatus, että toinen on tyhmä, ymmärtämätön tai jopa pahantahtoinen. Joskus voi näin ollakin, joskus taas meiltä jää näkemättä jotain tärkeää. Joskus lausahdus voi olla kutsu dialogiin, pyrkimys ymmärtää toista.
Näemme asiat aina omasta näkökulmastamme. Omat havaintomme ja ajatuksemme ovat näkökulmamme keskiössä. Vaatii taitoa asettautua toisen asemaan ja pohtia, mitä hän on nähnyt ja kokenut elämässään, mitä ajatuksia ja uskomuksia hänen päässään virtaa. Ne ovat aina jollain tavalla erilaisia kuin omamme, joskus hyvin radikaalistikin.
Läheisissä ihmissuhteissa saatamme usein ajatella, että jos se toinen vain tajuaisi niin, sitten asiat luistaisivat. Usein tokaisemme: ”jos minä olisin sinä, niin en…”. Ongelma tässä on se, että emme voi koskaan olla ”sinä”. Meillä on ollut eri elämä, erilaiset ajatukset ja tunteet ja elämäntilanteemme on aina jollain tavalla erilainen.
Psyykisen joustavuuden keskeinen osatekijä on kyky katsoa myös omia ajatuksiaan ja tunteitaan ikään kuin etäämmältä, sen sijaan että katsoisimme maailmaa tunteidemme ja ajatustemme määrittäminä. Voimme oppia tarkastelemaan omia ajatuksiamme ikään ne olisivat pilviä taivaalla tai lehtiä virrassa. Kun kykenemme näkemään omat ajatuksemme ja tunteemme vain tunteina ja ajatuksina, ei totuuksina, voimme pysähtyä tarkastelemaan toisen toimintaa vapaampana oman näkökulmamme kahleista.
Parisuhteessa koemme usein alussa vahvaa yhteenkuuluvuutta, jopa sulautumista. Myöhemmin voi olla vaikeaa ymmärtää, että toinen ei näe asioita samoin silmin kuin me. Näinhän se kuitenkin todellisuudessa on. Jotta suhde toimisi tasavertaisena ja välttäisimme turhan kitkan, on tärkeää oppia vaihtamaan näkökulmaa josta katselemme omita tunteitamme ja ajatuksiamme ja tätä kautta koko maailmaa.
