Hinnalla millä hyvänsä! – vahvistussuhteisiin perustuva yhteenkuuluvuuden malli

Itseäni kosketti ja ravisteli monta vuotta sitten uutinen, jossa kerrottiin, miten alaikäistä poikaa oli toistuvasti kaveriporukassa kiusattu ja pahoinpidelty jo pidemmän aikaa. Poika oli kuitenkin kulkenut porukan mukana, kun ei muutakaan roolia ollut hänelle tarjolla vertaisten parissa. Lopulta tilanne johti siihen, että eräänä päivänä nuo “kaverit” kiduttivat ja pahoinpitelivät häntä, niin että hän menehtyi. Itkettää edelleenkin, kun ajattelen tuota poikaa. Tämä sinällään irrallinen tapaus osoittaa hyvin sen, että olemme valmiita mihin tahansa; paitsi siihen, että jäisimme täysin yksin.

Edellisessä blogissani käsittelin ihmisille keskeisiä pyrkimyksiä ja tarpeita. Kuulua joukkoon ja olla hyväksytty on yksi keskeisistä pyrkimyksistämme ja aion siihen tässä kirjoituksessa keskittyä. Psykologisesti turvallisessa ryhmässä sen jäsenet kokevat, että muut arvostavat ja pitävät heistä: tulen hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Olemme kuitenkin valmiita luopumaan hyväksytyksi tulemisesta, jos edes jollain tavalla saamme kokea olevamme osa jotakin ryhmä. Ihmiset hakevat minkä tahansa tyyppistä sosiaalista sidettä mieluummin kuin ei sidettä ollenkaan (Baumeister, Leary 1995). Jopa negatiivinen huomio koetaan psykologisesti parempana kuin täydellinen näkymättömyys. Jos emme saa rakkautta ja hyväksyntää, tyydymme heikompiin, jopa kivuliaisiin vaihtoehtoihin.

Tässä kirjoituksessa esitetyllä vahvistussuhteisiin perustuvalla yhteenkuuluvuuden mallilla voidaan selittää osin miksi ihmiset tyytyvät ja jopa hakeutuvat itselleen vahingollisiin sosiaalisiin suhteisiin ja miksi jotkut tasot johtavat passiivisuuteen, aggressiivisuuteen tai liialliseen sopeutumiseen. Mallia voidaan soveltaa terapiaan, ryhmien kanssa työskentelyyn ja psykologiseen arviointiin: missä pyrkimykset eivät toteudu, siellä tarvitaan muutosta, toimivia interventioita. Malli ei toki ole kaiken kattava ja ota kaikkia muuttujia huomioon, jotka vaikuttavat ihmisten toimintaan ryhmissä. Ihmisen toimintaa voidaan tarkastella myös muista näkökulmista.

Psykologiset pyrkimykset luovat jännitteen ympäristön ja ihmisen välille

Kirjoitin blogissani viimeksi sitä, miten psykologisia tarpeitamme voi katsoa kahdesta näkökulmasta, toisaalta mihin ihminen pyrkii ja toisaalta mitä hän tarvitsee muilta. Sisäisen pyrkimykset luovat jännitteen suhteessa muihin (kontekstiin) ja tuloksena on käyttäytymistä, joka vahvistuu sen perusteella, miten psykologisiin pyrkimyksiimme vastataan.

Sanonta kuuluu “niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan”. Sanoisin paremminkin, että opimme ulkoa huudot, joihin metsä vastaa. Ympäristö ei aina vastaa tarpeisiimme mielekkäällä tavalla. Pyrkimys joukkoon kuulumisesta ohjaa käyttäytymistä erittäin voimakkaasti ja mikä tahansa tapa vahvistuu, joka pitää meidät jonkinlaisessa yhteydessä muihin, jos muuta ei ole tarjolla. Samaan aikaan muiden psykologisten pyrkimysten rooli korostuu. Jos en voi saada pääpalkintoa, voin tyytyä pistesijoihin.

Yhteenkuuluvuuden seitsemän eri tasoa

Tarkastelen tässä tekstissä erityisesti, miten käy, kun ympäristö ei vastaa pyrkimykseemme saada hyväksyntää, rakkautta ja arvostusta. Lähden liikkeelle jaottelusta, jossa on seitsemän eri tasoa, näistä on listaus tekstissä alempana. Olen käyttänyt omassa asiakastyössäni jaottelua työkaluna erityisesti silloin, jos asiakkaalla on antisosiaalista käytöstä, johon usein liittyy paljon piilotettua häpeää. Ymmärrys omaa käyttäytymistä kohtaan usein kasvaa, kun mallin avulla jäsennetään tilannetta yhdessä.

Malliin on otettu seitsemän tasoa, joilla pyrimme yhteyteen toisten kanssa. Jos yhteys ei löydy arvostuksen ja rakkauden kautta, voimme tyytyä siihen, että meitä edes ihaillaan. Jos se ei onnistu, pyrimme ehkä miellyttämisen ja uhrautumisen kautta saamaan hyväksyntää ja lupaa kuulua ryhmään. Jos sekään ei tepsi, niin ehkä dominoimalla ja olemalla pelottava voimme lunastaa roolin ryhmässä. Jos tämä ei ole mahdollista voimme tyytyä siihen, että olemme ryhmän vastarannan kiiski, vihattu ja sitä kautta liittyä muihin. Mutta jos tämäkään ei onnistu, niin voimme säälin kautta pyrkiä yhteyteen; olla avuton ja autettava, muiden armoilla. Aivan viimeisenä on jo alussa mainitsemani rooli, jossa olemme ryhmän jäsenenä inhottuna. Tämä toimii muulle ryhmälle koheesiota lisäävänä tekijänä, roolimme on olla ryhmälle syntipukki ja sylkykuppi.

Oleellista on, että tasot kertovat siitä ympäristöstä, jossa olemme kasvaneet, eivät ensisijaisesti meistä. Se ei ole diagnosoiva tai stigmatisoiva. Ympäristö on vahvistanut ja mahdollistanut yhteyden saamisen tietyllä tavalla. Voit pohtia omia yhteisöjäsi elämäsi aikana: miten siellä oli sinun ja muiden mahdollista olla yhteydessä toisiinne?

Hierarkia, joka ei sido: käytännöllinen malli yhteyden rakentumiseen

Monilla asiakkailla sosiaalinen ympäristö on muuttunut lapsuuden ja nuoruuden jälkeen ja mahdollisuuksia aitoon yhteyteen olisi jo tarjolla. Jopa suhteessa terapeuttiin olisi mahdollista muodostaa uudenlainen yhteys, ottaa erilainen rooli kuin aiemmin. Tämä voi olla kuitenkin haastavaa. Miten voin luottaa toiseen nyt kun aiemmin se ei ole ollut mahdollista? Vanhan opitun mallin mukaan käyttäytyminen riistää mahdollisuuden yhteyteen uudessakin ympäristössä.

Hierarkiaan voi tässä mallissa suhtautua joustavasti, ei ole lopulta oleellista mikä taso on minkäkin alla tai päällä. Jaottelu tuntuu kuitenkin intuitiiviselta ja asiakkaat ovat kokeneet sen silmiä avaavaksi ja olen sitä siksi käyttänyt. Se toimii käytännössä, mutta teoreettisesti asiaa voi pohtia monelta kannalta. Mallissa on kuitenkin funktionaalista järkeä, käyttäytymisen vahvistuminen selitetään kliinikon tarpeisiin riittävällä tavalla. Olen listannut tekstin loppuun erilaisia lähteitä, joiden kautta mallin eri tasoja voi tarkastella eri näkökulmista. Kyseessä on siis hyvin laaja metateoria, jonka alle mahtuu monenlaista tapaa tarkastella ilmiöitä.

Alla on mallin eri tasot: mikä on yhteenkuuluvuuden ehto, mitä tunteita keskeisesti tunnetaan ja millainen käyttäytyminen on tasolla vahvistunut. Tunteet kertovat vahvistussuhteen laadusta eli mistä on kyse. Huomattavaa on, että kaikilla muilla tasoilla paitsi ensimmäisellä, on häpeän tunne kroonisemmin virinnyt, siitä ollaan eri asteisesti tietoisia ja se kanavoituu eri tavoin näkyvään käyttäytymiseen

Kuva 1. Eri tasot sekä niihin liittyvä tunteet ja teot vahvistussuhteisiin perustuvassa yhteenkuuluvuuden mallissa

Kuusi psykologista pyrkimystä toimintaamme suuntaamassa

Kuten aiemmin totesin, kuuluminen joukkoon on äärimmäisen voimakas psykologinen pyrkimys, mutta se ei ole ainoa pyrkimys, joka vaikuttaa käyttäytymiseemme. Muut psykologiset pyrkimykset ovat pöydällä koko ajan, ja niiden rooli korostuu erityisesti silloin kun ehdottoman hyväksynnän saanti koetaan mahdottomaksi. Pelaamme sillä kädellä mikä on meille annettu ja muiden kortit vaikuttavat siihen millaiseksi peli muodostuu.

Kuudesta psykologisista pyrkimyksestä voit lukea edellisestä blogistani laajemmin. Kommetoin muutamaa pyrkimystä kuitenkin tässä. Ennakoitavuus liittyy siihen, miten turvallisena koemme kunkin tilanteen: “parempi helvetti, jonka tunnen, kuin taivas, jota en tunne.” Koherenssilla tarkoitetaan ymmärrystä siitä, kuka olen, millainen maailma on. Se liittyy identiteettiin ja eksistentiaalisiin kysymyksiin vahvasti. Tunteiden kokeminen, kokemuksellisuus, on meille äärimäisen tärkeää, haluamme tuntea tunteita. Turtunut olo ei ole erityisen houkuttelevaa lähtökohtaisesti.

Psykologisten pyrkimysten sijoittuminen yhteyden hierarkiaan

Olen alla merkinnyt eri tasojen alle, miten kuusi eri psykologista pyrkimystä toteutuu pääsääntöisesti kullakin mallin eri tasolla.

Listaus 1. Tasot psykologisten pyrkimysten kautta tarkasteltuna vahvistussuhteisiin perustuvassa yhteenkuuluvuuden mallissa

Taso 1: Rakastettu & hyväksytty

👉 Kaikki pyrkimykset tukevat toisiaan.

Taso 2: Ihailtu

👉 Minäpystyvyyden avulla haetaan yhteyttä.

Taso 3: Miellyttäväksi koettu

👉 Yhteys maksimoidaan autonomian kustannuksella.

Taso 4: Pelätty

👉 Autonomia ja minäpystyvyys säilyvät yhteyden kustannuksella.

Taso 5: Vihattu / vastustettu

👉 Koherenssi ja merkitys korvaavat aidon toimijuuden, tunteet rajattuja.

Taso 6: Säälitty / avuton

👉 Turvallisuus ja yhteys maksimoidaan autonomian ja pystyvyyden kustannuksella.

Taso 7: Inhottu mutta läsnä

👉 Pyrmimyksistää saamme koherenssin tunteen ja tilanne suhteessa ryhmään on ennustettava

Olen alle tehnyt ristiintaulukoinnin yhteyden tasoista ja psykologisista pyrkimyksistä. Ristiintaulukointi osittain tukee hierarkiaa. Tietenkin hyvä muistaa, että tämä taulukointi perustuu pitkälti omaan kliiniseen kokemukseeni ja keskusteluihin työnohjaajieni ja kollegoideni kanssa. Toki kirjallisuuttakin aiheesta on; tosin mallia ei tällaisenaan ole missään tietääkseni kuvattu. Mallin eri tasoja toki on. Ja kuten aiemmin totesin, hierarkiaan kannattaa suhtautua joustavasti. Oleellisempaa on tutkia, mitä taso palvelee ihmisen elämässä, mitä siitä seuraa ja mikä voisi auttaa toimivammalle tasolle siirtymisessä.

Kun kuvaa katsoo, on hyvä muistaa, että yhteydellä muihin on luonnollisesti isoin painoarvo, kun tavoitellaan yhteyttä toisiin ja sen laatu on keskeinen tekijä hierarkiassa. Kokemus omasta autonomiasta ja pystyvyydestä lienee toiseksi tärkein, siksi muun muassa säälitty on niin alhaalla hierarkiassa. Säälissä, toisin kuin miellyttämisessä, ei voida päästä edes näennäisesti samalla tasolle toisen kanssa, vaan suhde on aina ilmeisen alisteinen.

Yksi tapa tarkastella mallia on eläytymällä siihen, millaisen katseen voi saada ja vastaanottaa toiselta eri tasoilla ja miltä se tuntuu. Ihailtu voi ottaa vastaan arvostavia ja ihailevia katseita, mutta samalla tasolla tai erityisesti huonompana muiden katsetta on vaikea kohdata, se aktivoi häpeää. Miellyttävä voi saada aikaan tilanteen, jossa toinen katsoo samalta tasolta arvostavasti ja rakastaen häntä (mutta miellyttävä voi kokea sisäisesti, ettei katse kohdistu oikeasti häneen); säälityllä katse on ylhäältä päin tuleva. Kukapa haluaisi olla säälitty, jos voisi vapaasti valita toisin, olo on kurja. Pelätty voi katsoa muita alaspäin ja samoin myös vihattu. Vihatulla vain ei ole samaa valtaa muihin kuin pelätyllä. Toisaalta hänen ei tarvitse pelätä asemansa murentumista.

Taulukko voi auttaa jäsentämään eri tasojen etuja ja haittoja psykologisten pyrkimysten kannalta. Ei ole ehkä olemassa “oikeita numeroita” joka ruutuun, tärkeintä on käydä idiografisesti läpi, millä tasoilla yksilö liikkuu ja miten juuri hänen psykologiset pyrkimyksensä toteutuvat kullakin tasolla.

Kuva 2. Psykologisten pyrkimysten toteutuminen eri tasoilla

+ = psykologinen pyrkimys toteutuu vahvasti, 0 = psykologinen pyrkimys toteutuu osittain tai ehdollisesti, − = psykologinen pyrkimys on estynyt tai vääristynyt

Metamallin käytännön merkitys

Kuvaamani vahvistussuhteisiin perustuva yhteenkuuluvuuden malli antaa välineen jäsentää ihmisen psykologisen turvallisuuden toteutumista eri yhteisöissä ja auttaa häntä tunnistamaan millaisiin positioihin hän ajautuu, jos tarve ehdottomaan hyväksyntää ei toteudu riittävällä tavalla. Suurin hyöty on kenties ihmissuhdetyötä tekevälle, joka voi tunnistaa miten pyrkimys yhteyteen ja ongelmat siinä linkittyvät muiden psykologisten pyrkimysten toteutumiseen ihmisen sosiaalisissa suhteissa. Seuraavassa blogissa aion käsitellä sitä, miten eri tasoilla voidaan työskennellä, jotta päästäisiin liikkumaan kohti hyväksytyksi tulemisen kokemusta.

Edellisestä taulukosta ja sen ylimmältä riviltä käy osaltaan ilmi, miksi psykologista turvallisuutta pidetään niin tärkeänä ja keskeisenä ryhmien kannalta. Kun se toteutuu, myös muut tärkeät psykologiset pyrkimykset voivat toteutua mielekkäästi. Siksi liittyminen muihin on ehkä se keskeisin pyrkimys meille ihmisille ja siksi myös psykoterapiassa tulee siihen kiinnittää erityistä huomiota. Alkaen suhteesta psykoterapeutin ja asiakkaan välillä: millaisena sinun asiakkaasi tai työtoverisi voivat kokea itsensä, kun he vuorovaikuttavat kanssasi?

Sarja teemasta jatkuu uusilla kirjoituksilla tunteista ja motivaatiosta, otan mielelläni vastaan palautetta ja mielipiteitä tästäkin tekstistä osoitteeseen kalle.partanen (at) gmail.com. 

Lähteitä:

Ainsworth, M. D. S., Blehar, M. C., Waters, E., & Wall, S. N. (2015). Patterns of attachment: A psychological study of the strange situation. Psychology press.

Baumeister, R. F., & Leary, M. R. (1995). The need to belong: Desire for interpersonal attachments as a fundamental human motivation. Psychological Bulletin, 117(3), 497–529

Deci, E. L., & Ryan, R. M. (2000). The “what” and “why” of goal pursuits: Human needs and the self-determination of behavior. Psychological Bulletin, 11(4), 227–268.

Hayes, S. C. (2019). A liberated mind: How to pivot toward what matters. Avery/Penguin Random House.

Juvonen, J., Graham, S., & Schuster, M. A. (2003). Bullying among young adolescents: The strong, the weak, and the troubled. Pediatrics, 112(6), 1231-1237.

Maier, S. F., & Seligman, M. E. (1976). Learned helplessness: Theory and evidence. Journal of Experimental Psychology: General, 105(1), 3–46

Mansfield, A. K., & Cordova, J. V. (2007). A behavioral perspective on adult attachment style, intimacy, and relationship health. Understanding behavior disorders: A contemporary behavioral perspective, 389-416.

Liotti, G., & Gilbert, P. (2011). Mentalizing, motivation, and social mentalities: Theoretical considerations and implications for psychotherapy. Psychology and Psychotherapy: Theory, research and practice, 84(1), 9-25.

Pincus, A. L., & Lukowitsky, M. R. (2010). Pathological narcissism and narcissistic personality disorder. Annual review of clinical psychology, 6(1), 421-446.

Rogers, C. R. (1961). On becoming a person: A therapist’s view of psychotherapy. London: Constable.

Ryan, R. M., & Deci, E. L. (2000). Self-determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development, and well-being. American Psychologist, 55(1), 68–78.

Salmivalli, C. (1999). Participant role approach to school bullying: Implications for interventions. Journal of adolescence, 22(4), 453-459.

Skinner, B. F. (1973). Beyond freedom and dignity (1971). New York: Bantam, Vintage Book.

Young, J. E., Klosko, J. S., & Weishaar, M. E. (2003). Schema Therapy: A Practitioner’s Guide. Guilford Press.