Kaipaamme kaikki pohjimmiltamme hoivaavaa ja hyväksyvää kosketusta. Samaan aikaan koskettaminen voi tuntua pelottavalta ja vaikealta. Saatamme pelätä, että meidät torjutaan tai että meitä satutetaan. Lähes jokainen toivoo olevansa haluttu myös seksuaalisesti, myöntää sitä tai ei. Viime viikolla kirjoitin koskettamisen vaikeudesta miehillä; ongelma ei kuitenkaan ole sukupuolittunut.
Kuten kosketukseen, myös seksuaalisuuteen ja seksiin liittyy mielensisäisiä sääntöjä ja uskomuksia. Mikä on sopivaa ja mikä ei? Moraalisääntömme ovat tärkeitä meille ja yhteisöillemme, ja samaan aikaan ne voivat luoda seksuaalisuuden alueelle parisuhdetta haittaavia estoja. Emme anna itsemme ja toisemme kokea nautintoa parisuhteessa, koska olemme oppineet että jokin asia on väärin. Uskomukset ja säännöt omasta haluttavuudestamme ovat myös usein seksuaalisuuden ongelmien keskiössä.
Kun haittaava sääntö tai uskomus liittyy omaan haluttavuuteen, kauneuteen tai komeuteen, seksuaalisuus parisuhteessa kärsii. Usein puoliso ei jaa kokemustamme rumuudestamme kansamme. Virtuaalinen minäkuva, kuvitelma ja kokemus siitä miltä uskoo näyttävänsä, eroaa siitä mitä toinen näkee. Tätä on usein vaikeaa sisäistää, koska luotamme niin vahvasti tunteeseen siltä, mitä olemme. Koska tunnen itseni rumaksi, niin minun täytyy olla sitä.
Tämä on tuhoisaa parisuhteessa. Pintapuolisesti suhteessa näkyvin ongelma voi olla seksin puute, mutta todellisuudessa ongelma on laajempi. Kokemus itsestä rumana ja kelpaamattomana johtaa helposti siihen ettemme uskalla ilmaista omia tarpeitamme ja pitää huolta itsestämme. Kompensoimme kokemaamme kelpaamattomuutta huolehtimalla toisen tarpeista, olemalla reippaita ja iloisia tai tekemällä kiivaasti kotitöitä. Yritämme lunastaa hyväksynnän toiminnallamme. Pinnan alla koemme huonommuutta ja samaan aikaa kiukkua siitä, että miksi emme saa osaksemme samaa rakkautta kuin muutkin. Ja surua siitä, että näin on käynyt elämässämme.
Parisuhteen toinen osapuoli helposti väsyy toistelemaan rakkauttaan ja vakuuttelemaan, että näkee toisen viehättävänä. Tuntuu raskaalta vakuutella jatkuvasti ja loukkaavalta, kun omaa kokemustamme toisen kauneudesta, haluttavuudesta ja rakastettavuudesta ei oteta tosissaan. Rumaksi itsensä kokeva ei tee tätä tahallaan. Hänen oma virtuaalinen mielikuva itsestään poikkeaa vain kovin paljon siitä, miten muut hänet näkevät. Tämä ristiriita on usein häkellyttävä. Olisi tavallaan helpompaa, jos ulkonäössä olisi jotain vialla, jonka muutkin näkisivät ja jonka kanssa voisi oppia elämään ja hyväksymään se. Mutta kun ongelma on virtuaalinen ja vain itsellä on pääsy tuohon virtuaalimaailmaan, eivät muut pääse jakamaan kokemusta kanssamme. Jäämme kokemuksemme kanssa yksin ja se vain vahvistuu.
Kokemus itsestä rumana saa alkunsa yleensä kouluikäisenä. Lapsi ja nuori ajattelee helposti, että ongelmat kaverisuhteissa ja ihastumisissa johtuvat ulkonäöstä. Vikaa etsitään ensisijaisesti itsestä ja minuuden pintasilaus, se miltä näytämme, joutuu usein ongelmien syntipukiksi. Muut kommentoivat ulkonäköämme usein. On hyvä muistaa, että läskiksi haukuttu ei välttämättä ole mitenkään ylipainoinen ja hujoppejahan useimmat huippumallit ovat. Lapselle ja nuorelle haukkumiset jäävät kuitenkin hyvin vahvoina tunnekokemuksina mieleen.
Joskus kehon vääristymät ovat erittäin vahvoja ja on vaikeaa ulkopuolelta tavoittaa, miten toinen kokee vaikkapa kauniin ja sopusuhtaisen nenänsä isona ja brutaalina klyyvarina. Kun ongelmavyyhtiä lähdetään hoitamaan, niin parisuhteen molempien osapuolten on hyvä oivaltaa, että vakuuttelut eivät tilannetta muuta, vaan tilanteessa tarvitaan halua lähteä kyseenalaistamaan omia luutuneita käsityksiä siitä millainen on, ja usein ammattiapua.
Tässä blogissa psykologi, psykoterapeutti Kalle Partanen kirjoittaa psyykkiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista ja ilmiöistä.
